Jooh oli siinä vähän matkustamista että päästiin Meksikoon. Bogotan lentokenttä Kolumbiassa aiheutti sen, että vihaan tästä lähtien kaikkia kolumbialaisia. Nehän tappo sen jalkapalloilijanki muutama vuosi sitten MM-kisojen jälkeen kun se oli tehny oman maalin. Viljelevät huumeita. Shakira. Eikö tuossa oo jo aika monta syytä. En jaksa nyt enempää tilittää, mutta siinä ei järjen tai järjestelmällisyyden kans juurikaan ollu tekemistä kun ne tyypit läpivalaisi ja tutki ja penko ja tunnusteli ja kyseli meikäläisen laukut, vaatteet, kirjat, tietokoneen, ruumiin, laukut, ruumiin ja pitihän se noin neljä kertaa kysyä vielä minne oon matkalla ja mistä tuun ja minkämaalainen olen ennenkö alko asia selviämään. Kovasti kiinnosti myös tietää paljonko mulla on mukana öööö jotain mutta kun ei se muistanu englanniksi sitä sanaa minkä määrän se halus tietää, niin kai se oli ok ja sain mennä läpi. Paska maa. Eläköön Hugo Chavez!
Lennon aikana tuli koettua myös elämäni pahin turbulenssi. Siinä jalat löi kyllä loukkoa aika tehokkaasti ja jännitti, mutta hengissä selvittiin. Vieruskavereilla lensi juomat ympäri konetta.
Illalla myöhään Mexico Cityyn syömään huono burgeri ja nukkumaan muutamaksi tunniksi, kunnes piti herätä joskus aamukuudelta ja lentää Monterreyhin jossa illan keikka. Tälläkin kertaa siellä Cafe Iguanassa oli kamat rikki. Kulmamonitorit kuulosti vähän hassulta, totesin että linkkipiuha kääntää vaiheen. Talon jätkä yritti tarjota ratkaisuksi kulmien paikan vaihtamista keskenään. Yritin selittää, että ei se asia siinä muutu miksikään kun toinen on aina vaihevirheessä verrattuna toiseen. Ite piti sitten pari piuhaa tekasta siinä, ratkeshan se homma niinkin. PA oli myös varsin lystikäs. Ei vieläkään olleet ehtineet korjata niitä jo puoli vuotta sitten rikkiolleita suppasia. Lisäksi ala-middle ja ylä-middle oli ristissä. Aika "hauska" stereokuva, kun vasemman puolen botne ja yläkerta tulee vasemmalta mutta keskialueet oikealta, ja sama päinvastoin. Ja näin ne paikalliset on varmaan vetäny kuukausitolkulla. Vittu kun vituttaa käydä tuommosissa paikoissa. Rideria ei myöskään oltu jaksettu lukea. Joutuivat sitten kovasti kiroten vaihtamaan etupään ja monitoripään tiskit päikseen, mulle tarjottiin jotain 10-auxista GL3300:sta ja Ahti ois saanu vetää ämseiskalla. Normaalitilanteessa ois kyllä kelvannu, mutta ei tuommosessa paikassa huvita tulla juurikaan vastaan missään asiassa. Sori vaan. Koittakaa ens kerralla hoitaa paremmin. Korjasin myös vasemman puolen sidefillin kun siinä ei pelannu diskantti ja keskiääni piti kummaa meteliä. Ei edes kiitosta tullu. Enpä sitä oottanutkaan. Toivottavasti tänne ei enää tarvi palata. Keikan jälkeen takas hotellille ja muutama tunti unta ennen varhaista aamuherätystä.
Aamulla lennot takas Mexico Cityyn ja hotellilta melkeen suoraan venuelle. Taas oli M7CL vastassa, PS15 kulmat ja herra nimeltään Max hoiti produktion. Kyllä kiitos. Itellä meni aika nopsasti kaikki, etupäässä jotain patchiongelmaa joten ooteltiin. Tsekkauksen jälkeen takas hotellille ja kolme varttia unta. Sitte keikka, ja olikin aivan hyvä keikka. Itellä onnistu hommat aika hyvin, vaikka toinen PSM600:sta heitti toimimasta kesken keikan. Eipä tästä mitään ihmeempää jääny mieleen vaikka siitä nyt ei oo kuin pari tuntia kun hommat ohi. Tais olla jo mieli vähän kotimaassa.
Huomenna kotiin!!! On tätä ootettu. Ja on kuulemma ootettu kotonakin. Hyvä vaan, on mukava palata. Seuraavaksi luvassa pari päivää jetlagista toipumista, sen jälkeen lomaileen vastahankitulle OMALLE mökille Ylläkselle (jos lukijoita kiinnostaa jatkossa vuokrata mökkiä, niin yhteydenottoja). Kirjottelen loppuyhteenvedon kiertueesta sitten taas muutaman päivän päästä, kun on saanu vähän välimatkaa ihmisiin ja tähän hommaan. Kiitos vaan kaikille osanottajille.
Uutta vuotta jälleen kerran.
5 päivää sitten

1 kommenttia:
Tervetuloa kotimaahan!
Ookko miettiny mistä se johtuu että muualla on niin saatanan paskat kamat tai jos on timangit niin kukaan ei osaa käyttää? Keksi tuohon joku pikkukätevä ratkasu ja tee siitä for dummies kirja ja lyö rahoiksi. Sitte voit ostaa mökkejä myös täältä isonrahan alueelta elikkä Torneå älvenin laaksosta.
Sitte ku tokenet niin tilaa meän häirikköpalvelu kaveriksi ylläkselle niin saahaan se paikka sekasi ja päässään jaappaan joutavia.
Lähetä kommentti