maanantaina 29. syyskuuta 2008

Ja vielä yks!

Jeah, nyt onkin edetty tänne asti jo! Eli mitäs meillä nyt tapahtukaan parina viime päivänä.

Jep eli se hauska keikka mistä viimeksi kerroin. No se oli semmonen. Aika kuuma oli. Tuommosen kuvan nappasin. Kalterithan tuosta enää puuttuis niin olis valmis apinahäkki. Kummalla puolen sitten ne apinat, päättäkää itse.

Olin ihan varma että Anette olis jo toipunut ja NW vetäis seuraavana päivänä Baltimoressa. Eipä vetäny. No oli sitten meidän ilmaiskeikka ja porukkaa varmaan pari tuhatta. Meidän porukallehan tuommonen on tosi arvokasta julkisuutta ja promoa. Ja hyvä keikkakin oli. Vetastiin talon kalustolla tällä kertaa. Mulla oli PM5D. Vaikka aluksi siitä tiskistä olinkin innoissani, nyt alkaa pikkuhiljaa mielipide muuttuun. Eipä se raponen soundi ole. Ja verrattuna vaikka M7CL:ään käytettävyys on mun mielestä huonompi ja myöskin hitaampi. Kyllä analooki on kuitenki hyvä. Yleensä.

Jaarin jaarin. NW jätti myös New Yorkin Nokia Theatren keikan väliin, eli nehän peruutti koko viimisen viikon rundiltaan. Oli tosi siisti paikka, ja yks moderneimmista keikkapaikoista missä on tullu käytyä. MUTTA. Talon porukka oli jotain ammattiliiton sakkia. Todella avutonta meininkiä! Itse en saanu vetää piuhoja, en mikittää, en mitään.. Nämä oli jotain liiton sääntöjä. Ei siinä mitään, mutta kun se talon porukka veteli piuhoja päin persettä eikä ihan kaikki mikserin perustoiminnotkaan ollu hallussa. Sitte kesken linjatsekin ne päätti lähteä syömään. Kytkin itse insertit, siitä tuli sitten palautetta ettei saa mennä koskemaan. No en jaksa nyt sen kummemmin tilittää. Sen verran vielä sanon, että tais olla kiertueen vittumaisimmat 4 tuntia mitkä siinä kasatessa ja soundcheckiä tehdessä vietin. Että hyvä meininki. Liittykää vaan kaikki ammattiliittoon.

Kyllä minusta tuommonen liittoutuminen on ihan hyvä idea jne, mutta sen pitäis olla molemminpuolista että jos työmoraali on noin olematonta niin uutta miestä tilalle vaan. Tai jotain. Kysyin mm. miks monitorikioski on sijoitettu parvelle kolmen metrin korkeuteen. Tänne kiivettiin semmosia tikkaita pitkin, jotka ei toiselta puolen ollu ees kiinni. Ei sieltä ihan äkkiä singahda mihinkään. Ja eivät jaksaneet laittaa jatkoa piuhoihin, niin tuo mun viuhka jäi vielä kulkuväylälle näin, kts. kuva. Anyway, tärkein eli keikka tais olla ihan ok. Yleisöä oli paljon, ehkä parituhatta? Joten taas bändille tärkeä veto.

Tänään sitten Rochester, NY ja kiertueen viiminen veto. Soundcheck meni naureskellessa - enää ei jaksa stressata. Keikka alkaa kolmen vartin päästä ja meillä on luvassa pikku jekku. Kirjottelen vielä huomenna vähän lisää. Tunnelma tällä hetkellä aika hyvä. Mutta moro ny!

0 kommenttia: