Nousevan auringon maa - Loudpark festival 2008

Jep kävästiin mutka Japanissa. Tosiaankin vaan mutka, ehittiin olla koko maassa nimittäin alle 48 tuntia. Tämä oli mulle vasta toinen kerta Japanissa. Edellinen kerta oli puolitoista vuotta sitten, ja vaikka siitä reissusta paljon jäi mieleen, tuntu aivan siltä ettei ois koskaan aiemmin siellä käynykään. Ei jaksanu sen kummemmin alkaa kääntään vuorokausirytmiä, vaikka menihän ne unet jo ihan päin seiniä kun ei saanu koneessa nukuttua vaikka join kai kuus pulloa punkkuakin. Hyvä kone oli, joku uus Airbus 340. Jalkatilaa oli enemmän kuin koskaan, perse ei puutunu penkissä ja henkilökunta oli awesome. Jopa ruoka oli melko hyvää. Eli kyllä sen 9 ja puoli tuntia suuntaansa kesti.

Meikän rooliksi oli tällä kertaa jääny myös kiertuemanagerointi. En sitä hommaa pyytäny, mutta mulle se kuitenki tuli, joten yritin hoitaa tontin kunnialla. Kai se ihan ok meni, hengissä selvittiin ja joka jätkä tuli ehjänä kotiin. Juoksemista siinä kyllä riitti, kun meitä oli tekniikan ryhmää mukana ainoastaan minä ja Ahti. Paikalliset kyllä oli suureksi avuksi.

Perjantaina oltiin aamusella maassa, rajat ja tullit jne meni aika kivuttomasti. Myös Apocalyptica oli samalla lennolla ja samoilla festareillakin seuraavana päivänä. Hotellille kun päästiin puolen päivän maissa, piti Ahtin kans lähteä samantien venuelle produktiopalaveriin. Venuena oli Saitama Super Arena, jonka kapasiteetti on 37 000. Jotain neljä kertaa Hartwallin kokonen siis. No näillä festeillä se oli vaan 15 000. Japanissa on siis tapana keikkaa edeltävänä päivänä käydä paikallisen tekniikan kanssa palaverissa. Nyt kun oli tämmönen isompi tapahtuma, niin kävin keskustelun erikseen juhlien produktiomanagerin, lavamanagerin, äänipuolen pomon ja monitorihahmon kans, yks tyyppi oli kai joku vuorovastaava kun se käskytti apukäsiä ja vastas risereista. Lisäksi käytiin show läpi valosuunnittelijan, valomiehen ja MTV kuvausryhmän edustajan kans. Ainiin ja backlinefirman edustajakin oli siellä. Äh, aika paljon manageria, edustajaa ja vastaavaa. Ison maailman meininkiä. Mutta Japanissa nämä asiat hoituu, ja hyvin hoituukin.

Loppuilta yritettiin vaan pysytellä hereillä että ois jaksanu seuraavan pitkän päivän. Kävästiin metrolla Aki-Habarassa shoppailemassa ja ihmettelemässä pienen pieniä läppäreitä joissa pyöri Windows Vista. Tokio on aika pirun iso kaupunki. New Yorkissa jos on Manhattan, niin Tokion keskusta (siellä on kai aika monta keskustaa) tuntuu ainaki kymmenen Manhattanin kokoselta. Ja joka paikassa on siistiä ja turvallista liikkua, ihmiset on kohteliaita. Talojen julkisivut on melkeen tehty neonkylteistä. Japani on kyllä aivan oma maailmansa. Lost in Translation -elokuvassa on aika hyvin onnistuttu kuvaamaan Japanin meno turistin silmin.

Hotellihuone oli 34:ssa kerroksessa ja näkymät oli varsinki yöaikaan melko siistit. Pilvenpiirtäjiä näkyy niin kauas kuin voi silmillä erottaa, ei niille tuu loppua. Väsy tuli kuitenki jo kymmenen maissa illalla, ja aamulla ysiltä heräilin levänneenä.

Oltiin jo puolilta päivin festeillä, koska Tony kävi Apocalyptican kanssa vetämässä I Don't Caren. Itellä jäi muitten kiireitten takia näkemättä, mutta oli ollu kuulemma rautaisempi kuin Ankkarockissa. Apot veti joskus päivällä yheltä, meillä oli veto puoli viis. Aika kiirus meinas olla kun olin lavalla oikeastaan ainoa joka tiesi mistä on kyse. Tietty paikalliset backline-teknikot hoiti kitarat ja rummut, mutta oikeastaan kaikki muu jäi mun vastuulle. Vaihtoaikaa oli vaan 50 minuuttia, mikä normitilanteessa oman lavaporukan kans ois ihan ok, mutta PM5D ja minä yksin bändin lavateknikkona meinas aiheuttaa pienen kiireen. Ei kuitenkaan lähelläkään hätäpäivää tai mitään, vaan oltiin täysin valmiit jo 10 min ennen keikan alkua. Ehdin sitte juosta vielä teippailemassa settilistat ja plektrat sekä kantamassa lavajuomat paikoilleen. Pientä säätöä oli alkukeikasta, mutta äkkiä se asettu kohalleen ja oikeastaan aika hyvin meni niin omasta kuin orkesterin puolestakin.

Tuttujakin oli! Ozzfesteillä tutustuin sillon Lamb of Godin miksaajaan Bozziin ja Static-X:n miksaajaan Bruceen. Molemmat oli nykyisten työnantajiensa kanssa samoilla kekkereillä. Ja Saksa-osaston kitarateknikko Hans oli kans paikalla Carcassin kans. No hitto, oli siellä vaikka ketä muitakin. Sain yhen kuvan lisää kokoelmiin, kun kävin näppäseen Phil Anselmon kans kuvan. Down oli ihan ok, ehkä klubikeikalla vois olla parempikin. Mutta päivän pääesiintyjä Slipknot keräs kyllä pisteet. En oo aiemmin bändin musiikista juurikaan välittäny, mutta näin livenä kyllä täyttä rautaa. Ja sairaan hyvällä soundilla, kuulosti just siltä kuin ko. genren bändin pitääkin kuulostaa. Aika lujaa vaan tuli, mutta niin tuli kaikki muutkin bändit, joita ehdin käydä kuunteleen. Sanotaan vaikka näin, että Suomessa 100 dB on usein aika riittävästi, tällä kertaa siihen saa laittaa vielä 10 dB lisää että aletaan ees puhumaan äänenpaineesta. Korvat soi vaikka en pitkiä aikoja salin puolella ollutkaan. Aika väljää oli yleisön puolella vaikka tapahtuma oli myyty loppuun ajat sitten. Ois sinne tosiaan enemmänki porukkaa mahtunu kuin 15 000!

Bileet loppu kello 22. Kävästiin hotellin baarissa illalla vielä parilla. Aika hauskoja drinkkejä, kun yks tilas tupla-baileysin ja kokiksen, toinen tilas tupla-baileysin ja karpalovodkan. Tulos: tupla-baileys-kokis ja tupla-baileys-karpalo-vodka. Eli olivat tehneet samaan lasiin. Eih.

Yö meni valvoessa, ei vaan tullu uni. Hyvin valvotun yön jälkeen auton nokka oli jo klo 8 aamulla kohti Naritan lentokenttää. Oltiin vasta 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä kentällä, joten shoppailut ja ruokailut jäi väliin. Note to self: seuraavan kerran kun oot kiertuemanageri, hoida porukka kentälle vähintään 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Loppujen lopuksi oltiin kaiken kama- ja ylipainosäädön jälkeen viimiset tiskillä, joten saatiin ne paikat jotka oli jääny vapaaksi. Joka jätkällä keskipaikka. Harmitti kovasti. Mutta ei harmittanu enää kun päästiin koneeseen. Oli nimittäin sama kone ja sama henkilökunta kuin tullessa, joten hyvä meininki ja 9,5 tuntia meni jälleen "kuin siivillä" (huomaa nokkela sanaleikki).

Nyt 10 päivää aivanjotainmuuta ja ens viikolla Euroopan kiertue. Rok on.